*

Jarmo Koponen

He haluavat todisteita

  • Elokuvaohjaaja Boris Hlebnikov (vas) ja ohjaaja-kuvaaja Pavel Kostomarov.
    Elokuvaohjaaja Boris Hlebnikov (vas) ja ohjaaja-kuvaaja Pavel Kostomarov.
  • Srok-nimellä tunnettu projekti on vaihtanut Lenta.doc -sivustolle, mutta löytyy edelleen kokonaisuudessaan internetistä.
    Srok-nimellä tunnettu projekti on vaihtanut Lenta.doc -sivustolle, mutta löytyy edelleen kokonaisuudessaan internetistä.
  • He haluavat todisteita
  • Merja Jokela ja Boris Hlebnikov
    Merja Jokela ja Boris Hlebnikov
  • I Don’t Love You -elokuvan tähti on rostovilainen Viktoria Shevtsova (Vika).
    I Don’t Love You -elokuvan tähti on rostovilainen Viktoria Shevtsova (Vika).

Venäläisen sielun vahvasta tulkista tehty elokuva sai presidentti Tarja Halosen lauantaina Andorraan. Kankaalle heijastettiin Vysotski.  Spasibo, shto zhivoi, Vysotsky.  Thanks´God I am alive (Vysotski. Kiitos, että elät) -elokuva. Venäläisen omantunnon syntymästä on tänä vuonna kulunut 75 vuotta.

Vysotskin tarina on osa pysähtyneisyyden ajan kokemusta. Ystävän laulun tuntevat kaikki suomalaisetkin. Neuvostoliitossa Vysotskin esitykset levisivät kädestä käteen rahisevina äänitteinä. Brezhnevin kauden pimeinä vuosina Taganka-teatterin kuuluisuuden sallittiin esiintyä sivunäyttämöillä.

Toisinajattelijoiden painostus tapaa unohtua ja kaunistua vuosien kuluessa. Valtavirta on silotellut kuvan taiteilijasta, jonka aikalaiset muistavat myös huumeiden ja vodkan suurkäyttäjänä.

Taantumus kaappasi protestit

Tänäänkin valtaapitävien arvostelijat yritetään vaientaa. Näköalattomuus, kotietsinnät ja painostus ahdistavat.

Miltei vuosi sitten Venäjän opposition pyrkimyksenä oli saada Moskovan keskustaan niin paljon ihmisiä, että Putinin virkaanastujaisjuhlallisuudet menisivät pilalle.

Turvallisuuspalvelut tiesivät etukäteen näistä suunnitelmista ja he varmistivat, että mielenosoitus päättyy mellakoihin. Vastaiskunsa jälkeen päättäjät syyttivät luonnollisesti järjestäjiä tapahtumien saamasta käänteestä.

-Minusta toukokuun 6. päivän mielenosoitukset olivat käännekohta, joka mursi protestit. Nyt vallassa on taantumus, puntaroi mielenosoitukset internetiin tuonut dokumentaristi ja kuvaaja Pavel Kostomarov Helsingissä. Kostomarov joutui päästämään joulukuussa tutkijat kotiinsa.  Viranomaiset hakevat todisteita kansalaisia vastaan.

-Olen todistaja. Siksi minun kodistani etsittiin kuvamateriaalia, Kostomarov sanoo.

Mielenosoittajat kuvasivat tapahtumia ja syyttävät aiheesta poliiseja mellakoiden provosoinnista ja marssien kovakouraisesta tukahduttamisesta.

Muutamia opposition johtajia pidätettiin ja neljä syytettyä on vankilassa. Yksi heistä on saanut jo tuomion. Tunnettu aktivisti teki itsemurhan Hollannissa.

Poliisien tiedetään vain valittaneen, että yksi heistä sai vaurioita hammaskiilteeseen ja toinen lievän palovamman silmäkulmaan.

-Minä näin, että ihmisillä oli ruhjeita, mutta heitä ei ole huomioitu. Yksikään poliisi ei ole saanut syytteitä vaan vain opposition edustajia vastaan käydään juttuja.

Kostomaroville tehdyn kotietsinnän jälkeen internetiin viety dokumenttiprojekti siirtyi isomman yhtiön huomaan.

Eikä opposition muutoshalua suinkaan ole kitketty vaan muutoksen puuhaajat suunnittelevat kokoontumisia 5. ja 6. päivä toukokuuta mielenosoitusten vuosipäivän merkeissä Moskovassa.

Dokumenttielokuva pureutuu elämään

 Aiheet eivät välttämättä muutu, mutta tekemisen tavat vaihtuvat. Erinomaisena esimerkkinä on Helsingissä näytetty Kostomarovin ystävineen tekemän trilogian kakkososa. I Don’t Love You -elokuva on ykkösosaa, I love you, kaupallisempaa, kuin tositelevisiota, ja siinä kiroillaan vähemmän.

Nykyään jopa kännykkäkameralla voi tuottaa hyvää aineistoa ja tavallisesta taide-elokuvasta luovuttaminen saattaa tarkoittaa miljoona yleisön tavoittamista internetissä muutaman minuutin otoksilla.

Elokuvan muodoista ja merkityksestä puhuttiin perjantaina Andorrassa. Kino Lokakuu nimellä edelleen Helsingissä jatkaneella Suomi-Venäjä -seuran elokuvatapahtumalla on sisartapahtumia eri puolilla Suomea. Lauantaina täydelle salille näytetyn Vysotski-elokuvan voi nähdä vielä mm. Kuopiossa.

 

 

Venäjä opettelee lukemaan internetistä

Viime vuonna esiin pulpahtanut sosiaalinen aktiivisuus ja satojen tuhansien ihmisten protestit pelästyttivät vallanpitäjät, jotka eivät aluksi tienneet, miten olisivat reagoineet kansan yllättävää innostukseen.

Elokuvalla on oma merkityksensä. Kostomarov muistelee Leninin sanoneen, että taiteista tärkeimmät vallanpitäjille ovat elokuva ja sirkus. Lukutaidottomille pitää tarjota mahdollisuus.

Mielenosoitukset muuttivat Moskovaa, koska kokoontumisissa syntyi yhteisyyden tunne, josta kertovat tarinat internetissä.

-Lyhyet klipit internetissä muistuttavat haikuja. Niissä on huumoria ja oiva näkemys, sanoo ohjaaja Boris Helbnikov kuvaillessaan ystävänsä Kostomarovin kumppaneittensa kanssa toteuttamaa Srok-projektia.

Dokumenttiprojektista internetissä nähtävissä olevat klipit kertovat niin Venäjän kaduille marssineen kansalaisliikkeen tukehtumisesta kuin opposition johtajien kyvyttömyydestä.

Virkamiehet eivät välitä elokuva-alasta

Venäjällä massoihin vaikutetaan television, internetin ja isojen lehtien avulla. Mediaa sensuroidaan ja sitä tarkkaillaan. Elokuvalla on virkamieskunnassa vähän päälle päsmäreitä. Hlebnikovin mielestä valtiolle elokuvat ovat yhdentekeviä eikä niitä siksi kontrolloida.

-Siinä mielessä tilanne on onnellinen, Hlebnikov sanoo.

Onnekkaimmat saavat taakseen hyvät tuottajat. Kostomarov muistuttaa, että elokuva bisneksessä liikkuu laiton raha.

-Ala on hyvin korruptoitunutta ja rahantekijät ovat hyvin soluttautuneita rakenteisiin, Kostomarov sanoo.

Elokuvalla on helppo tehdä rahaa, mutta virkamiesten välinpitämättömyys on myös paradoksi. 

Esimerkiksi käy Hlebnikovin vastikään Berliinissä ensi-illassa ollut elokuva.  Dolgaja shaststlivaja zhizn (Pitkä onnellinen elämä) -elokuvaan löytyi helposti rahoitusta.

Elokuvaa kuvattiin puolitoista kuukautta Muurmanskin lähistöllä. Juonena tarinassa on se, miten maatalousyrittäjä ajautuu umpikujaan suhteessaan kolmen virkamiehen kanssa ja lopulta tappaa kiusaajansa.

Hlebnikov selvittää hymyillen, että elokuvan rahoituksesta jopa kilpailtiin. Samat rahoittajat tulivat mukaan elokuvan ensi-iltaan Berliiniin.

-Heille elokuvan loppu oli täysi yllätys. Nähtyään elokuvan he käänsivät kohdatessamme katseensa minusta. Virkamiehet eivät olleet valmistautuneet siihen, että heidät saatetaan murhata, Hlebnikov naurahtaa.

Tämä puhuu sen puolesta, että virkamiehet eivät edes lue käsikirjoituksia töistä, joita he rahoittavat.

Srok on elokuvan ja uutisten välimuoto

Kostomarovin ystävänsä Aleksandr Rastorguevin kanssa NTV:n uutispäällikkö Aleksei Pivovarovin aloitteesta käynnistämä Srok-projekti ansaitsee muutaman lisähuomion.

Projektista tuli puolen vuoden aikana elokuvan ja uutisten välimuoto. Ihmiset tottuivat joka päivä katsomaan pienen pätkän sellaisista asioista, joista ei kerrota television uutisissa.

-Alun perin ryhdyimme kuvaamaan klassista elokuvaa, jonka tekemiseen menee helposti vuosi. Se tuntui turhan pitkältä ajalta. Siksi päätimme panna elokuvan suoraan internettiin.

-Lisäsimme katsottavaksi joka päivä 3-5 minuutin mittaisen pätkän, Kostomarov selvittää.

'Ratkaisevaa koko projektin kannalta oli toukokuun 6. päivän mielenosoitus, joka päättyi käsirysyyn. Parissa hetkessä selvisi, että vallanpitäjät päätyivät voittajiksi.

Pinnallisuus ei riitä muutokseen

Kostomarov myöntää tukeneensa aluksi oppositioliikkeen vahvistumista. Kuvausten edetessä mielikuvat liikkeen johtajista kuitenkin muuttuivat. Opposition tavoitteettomuus paljastui.

-Käsitykseni muuttuivat päästessäni johtajien lähelle, Kostomarov toteaa. 

Hlebnikov komppaa ystäväänsä sanomalla, että on osattava erottaa ihmiset, jotka osallistuvat katutasolla mielenosoituksiin heistä, jotka johtavat joukkoja.

-Opposition johtajat vaikuttavat ihmisiltä, jotka eivät herätä mitään mielenkiintoa. He näyttivät heti alkuunsa häviäjiltä, Hlebnikov tiivistää.

Mutta silti. Moskovalaisten kannalta kyseessä on ollut myönteinen asia.

-Monet ymmärsivät, että Moskova ei olekaan vain kauhea paikka. Samalla ihmiset valtasi euforia. He tutustuivat mielenosoituksissa toisiinsa ja kävi ilmi, että samoin ajattelevia on paljon, Hlebnikov sanoo.

Pettymys ei kuitenkaan tarkoita, että oppositio olisi turha. Ei. Heitä on tuettava, koska prosessi antaa toivoa sille, että Venäjälle palaisi demokratian kaipuu.

-En usko, että vallassa olevilla on sosiaalista omaatuntoa. Venäläiset ovat tyypillisessä tilanteessa. On valittava kahden pahan väliltä, Kostomarov kiteyttää Helsingissä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän jarmokoponen kuva
Jarmo Koponen

SVS:n elokuvatapahtumissa Andorrassa ja Kuopiossa näytettävä Boris Hlebnikovin Poka notsh ne razlutshit, Till night do us part, (Kun yö ei vielä erota) -elokuva on mainio esimerkki vaihtoehtoisen rahoituksen löytymisestä yhteisen tahdon avulla.

Elokuva on viihdyttävä. Elokuva ei ole poliittinen. Mutta kukaan ei halunnut tukea elokuvaa.

-Nuori tuottajatuttavani ehdotti, että elokuva tehtäisiin siten, että kaikki tunnetutkin 60 näyttelijää työskentelisivät ilman palkkaa olettaen, että osan rahoista saamme myöhemmin.

-Teimme elokuvan noin 20 kertaa halvemmalla kuin mitä se olisi tullut maksamaan normaalisti. Työmme käy kaupaksi. Elokuva on myyty televisiolle. Kun meille maksetaan, saamme palkat tilitettyä. Myös Pavelille, Hlebnikov vihjaa.

Elokuva kuvaa keskusteluja, joita Moskovan rikkaat käyvät suositussa ravintolassa. Ravintola on saanut moskovalaisilta lempinimen Moskovan pääkeittiö.

Käsikirjoitus tehtiin siltä pohjalta, mitä ravintolan vieraista oli saatu salakuuntelulla irti.

Useat näistä, 30-40 keskustelua, julkaistiin Bolshoi Gorod -lehdessä.

Teksteistä hiottiin hyvä käsikirjoitus ja siihen lisättiin kaksi tarjoilijaa ja keittiön puheet.

Kostomarovin elokuvasta on vielä muistutettava, että elokuva on trilogian toinen osa. (Ensimmäinen nähtiin jo edellisessä Kino Lokakuun elokuvatapahtumassa.)

Ohjaaja muistuttaa, että sankarit kuvasivat itse. Kuvaajaa heillä ei ollut vaan pohjana on käytetty videopäiväkirjoja. Muutamat tapahtumista on kuvattu uudelleen todellisuutta jäljitellen.

Elokuvan tekoon meni kolme vuotta. Juoni on simppeli: nuori tyttö joka kasvaa ja aikuistuu ja tekee valintoja.

Olle Brand

Neuvostoliitossa opiskellut Mikko Niskanen ohjasi elokuvan, jossa ammuttiin neljä virkamiestä, neljä poliisivirkamiestä.

Jotenkin tuntuu siltä, ettei nihilimismi, vanhan tuhoaminen ja kulottaminen uuden kasvun aluksi, ole ollenkaan vieras ajatus Neuvostoliitossa ja Venäjällä olleille.

Kropotkinkin oli merkittävä persoona
https://www.youtube.com/watch?v=9gWGI_udMvY

Suomen Moskovan suurlähetystö sijaitsee Kropotkinin sivukadulla.

Käyttäjän jarmokoponen kuva
Jarmo Koponen

Dokumenttiprojekti jatkuu Moskovassa, jossa on jaettu kameroita ihmisille. Satoa odotetaan syksyllä. Joitakin kohtauksia on jo internetissä osoitteessa Realnost.Doc (Reality.Doc)

http://realnostdoc.tv/

http://www.themoscowtimes.com/mobile/article/47422...

Olle Brand

Pitäisikö Vysotski kaksikantaa edistyksenä vai pysähtyneisyytenä?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vladimir_Vysotski

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

"Tänäänkin valtaapitävien arvostelijat yritetään vaientaa. Näköalattomuus, kotietsinnät ja painostus ahdistavat. "

Tämä pätee Suomessakin. Paitsi että kotietsintöjen sijaan on paljon hienovaraisempia ja tehokkaampia keinoja vaientaa toisinajattelijat. Eristäminen ja julkinen vaikeneminen on yksi tehokkaimpia. ja kun valtamedia on vallanpitäjien käsikassarana, a vot, Suomessa ei ole sen parempi ajatella toisin kuin Venäjälläkään.

Käyttäjän jarmokoponen kuva
Jarmo Koponen

Suomessa puolueet ovat laiminlyöneet mahdollisuutensa kehittää mediaa.

Yksityinen omistus sijoittaa valtamediaan paljon enemmän. Ja kumma kyllä sukupolvi toisensa jälkeen mediaa rahoittaa myös joukko rikkaita toisinnäkijöitä.

Heitä tarvitaan kaikkialla maailmassa pitämässä tiedonvälitys pirteänä.

Yhteisömediassa on paljon voimavaroja. Kuten Hirvosen Antti kirjoittaa Suomessa on noin 16 000 journalistia, mutta tweettaamassa on paljon muitakin.

"Journalistiliitossa on tällä hetkellä 16 000 ´journalistia, jotka työskentelevät lehtien, radion, television, kustannusalan ja erilaisten uusien viestintäyhtiöiden palveluksessa , kuten liitto itse sivuillaan kirjoittaa.

Samaan aikaan Twitterissä on noin 26 000 aktiivista ja 5200 hyvin aktiivista, useasti twiittaavaa sisällöntuottajaa, jotka osaltaan täyttävät sitä aukkoa, joita toimittajat ja media ovat tähän asti täyttäneet: kertovat, mitä ympäröivässä yhteiskunnassa tapahtuu ja käyvät siitä keskustelua."

http://yle.fi/uutiset/kun_suomi-twitter_putos_puus...

Olle Brand

http://www.verkkomedia.org/

Vaikka toimittajia on työmarkkinoiden käytettävinä miten paljon tahansa, se ei juuri merkittävällä tavalla näy Internetissä. Mihin toimittajat oikein käyttävät ansiosidonnaisensa ja työmarkkinatukensa ajan?

Järkevimmät toimittajat ilmeisesti eivät ole enää toimittajia, vaan kaikenlaisia tiedottajia riittävän suurissa yrityksissä, koska yritykset palkkaavat tiedottajiksi vihollispuolelta, toimittajista, henkilöitä, jotka tuntevat julkisuusvaatimukset.

Tiedottajat palkataan toimittajista, asiakasrajapinnasta.

Suomessa puolueiden tehtävänä on ylläpitää pakko-Yleisradion puolen miljardin summalla yllä tiedotuspakkasta, jotta Suomessa ei alkaisi hallitsematon Prahan kevät.

Suomi on osa Itä-Eurooppaa, jota moni suomalainen zapadnikki ei ole vielä huomannut tai kyynisesti vedättää lukijakuntaansa. Myös suomalaiselta toimittamiselta puuttuu länsimaista integriteettiä, jos sitä kohta on enää tai koskaa ollutkaan tavoiteutopiana missään.

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset